Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtajan tervehdys kentän 70-vuotisiltajuhlassa 22.11.2008

"Helsingin lentokenttä Malmilla on uljas nähtävyys; muitakin lentokenttiä koeteltua voi todeta, ettei meidän tarvitse millään tavoin sitä hävetä” - Mika Waltari, Suomen Kuvalehti 49/1937

Tänä vuonna juhlavuottaan viettävän kirjailija Mika Waltarin sanat ovat olleet mielessäni, kun olemme valmistautuneet ja viettäneet tätä Helsinki-Malmin 70. juhlavuotta.

Kenttähän vihittiin virallisesti käyttöön 15.5.1938. Kun lukee tuon juhlan kertomuksia, niistä välittyy aivan tietynlainen kuva sen hetken maailmasta ja Suomesta. Tämä rakennus ja ympäröivät kiitotiet laitteineen olivat aikalaisille jopa enemmän kuin vain lentoasema. Tämä kaikki edusti - kuten Waltari myös kirjoitti - "ulkomailta maahan saapuville hienosti nykyaikaisinta Suomea". Symbolisella tavalla lentoasema liitti nuoren kansakunnan moderniin ja kehittyvään Eurooppaan. Sama ajatus toistui myös presidentti Kyösti Kallion juhlapuheessa, kun hän kuvasi millä vakavuudella nuori tasavalta suhtautui heti perustamisensa alkutaipaleella ilmaliikenteeseen, "jonka tulevaisuutta ja merkitystä emme ehkä nykyäänkään voi kyllin suureksi arvioida" (15.5.1938).

Jälkeenpäin arvioiden juhlapuhujat näkivät vuosikymmenten kehityksen hämmästyttävän tarkasti, mutta samalla näkökyky ei täysin riittänyt lähitulevaisuuteen. Muutama vuosi kentän vihkimisestä sen käyttötarkoitus muuttui, ja sotavuodet merkitsivät avautumisen sijasta Euroopan rajojen sulkeutumista ja samalla myös Malmin kehityksen pysähtymistä.

Vuosikymmenten jälkeen Malmi on kuitenkin pikkuhiljaa kehittynyt. Tänä päivänä Malmi on Suomen vilkkain yleisilmailukenttä ja samalla koko ilmailumme perus- ja korkeakoulu. Samaan aikaan voi kuitenkin aistia ilmassa samaa epävarmuutta, mitä koettiin 30-luvun viimeisinä kuukausina sotatoimien alettua maassamme. Kentän tulevaisuus on epävarma, ja kukaan ei tarkalleen tiedä, miltä tämä paikka tulee näyttämään 10-15 vuoden kuluttua.

Yhä edelleen on voimassa v. 2005 Helsingin kaupungin yksipuolinen ilmoitus sanoa irti kentän käyttösopimus vuoden 2010 lopussa. Siis runsaan kolmen vuoden päästä. Syntyperäisenä helsinkiläisenä, kotikaupunkini arvostajana ja ilmailun harrastajana pidän tuota yksipuolista ilmoitusta sekä masentavana että ennen kaikkea täysin virheellisesti perusteltuna. Siitäkin huolimatta, että sitä tunnutaan jatkuvasti pitävän esillä niin ministeriöiden kuin lentoaseman tulevaisuutta pohtivien eri ryhmien asiakirjoissa. MLY tuleekin alkavana vuonna tivaamaan Helsingin uusilta kuntapäättäjiltä, vieläkö he haluavat seisoa saman, huonosti argumentoidun päätöksen takana.

Mutta tänä iltana tässä juhlassa en kuitenkaan halua pysähtyä näihin kaupunkisuunnittelun ja kuntapolitiikan kiemuroihin. Haluan palata ajassa taaksepäin noihin innostuksen ja odotuksen täyttämiin tunnelmiin, jotka hallitsivat 70 vuotta sitten.

Mieleni tekee sanoa, että yhä edelleen, vuosikymmenten kuluttua ja kaiken epävarmuuden jälkeen tällä lentoasemalla voidaan kokea edelleen samaa, mitä aikoinaan 30-luvun lopussa. Kaikesta kehityksestä huolimatta lentämisen kiehtovuus, vaativuus ja myös esteettisyys ovat säilyneet samoina. Yhä uudelleen ja uudelleen lentäjäoppilaat kokevat ensimmäisen yksinlennon ainutkertaisen tunnelman. Tai kartuttavat Hopealinnun kahvilassa kuppilatiimaa, tunnistavat lähteviä lentokoneita, arvioivat kriittisesti lentäjäkavereidensa laskeutumisia ja jatkavat luonnollisesti aina ilmailuun liittyvää lentäjätarinoiden pitkää ja inspiroivaa ketjua.

Aivan erityisesti ajattelen tässä juhlahetkessä niitä, joille tämä kenttä on työpaikka ja opiskelupaikka unelmien ammattiin. Yhä edelleen monet ovat valmiita tinkimään paljosta muusta päästäkseen erittäin kalliiseen, vaativaan ja tarkasti säänneltyyn ammattilentäjäkoulutukseen. Tätä taustaa vasten tuntuu joskus jopa suorastaan loukkaavalta eräiden poliitikkojen puhe Malmista vain "pienen eliitin vapaa-ajan harrastuskeskuksena". Toivon, että nämä puheet nousevat vain silkasta asiantuntemattomuudesta ja ovat asiallisella tiedottamisella myös korjattavissa.

30-luvun lopun juhlapuheiden hengessä näen siis selvästi, että Malmilla on suuret mahdollisuudet. Kenttäalue on alueen kouluille ja yhteisöille vielä monella tavoin löytämätön aarre. Kuinka usein olenkaan kuullut täällä vierailleiden ihmisten ja ryhmien hämmästelevän, etteivät he tienneetkään, mitä kaikkea täällä on tapahtunut ja tapahtuu jatkuvasti. Luonto- ja lintuharrastajille tämä on ”siipiparatiisi keskellä Helsinkiä”. Pohjois-Helsingin kuntoilijoille kuin merenranta, joka tarjoaa pitkiä näkymiä keskellä tiivistyvää kaupunkirakennetta.

Mutta ennen kaikkea Malmi on ilmailukulttuurin ja historian monipuolinen ja elävä keskus. Paradoksaalisella tavalla nämä ilmailuun liittyvät mahdollisuudet nousevat myös niistä muutoksista, joita ilmailulla väistämättä on edessään. Tiukkeneva energia- ja ympäristöpolitiikka tulee olemaan ilmailulle suuri haaste. Lentäminen tuskin loppuu, mutta koulutukselta, logistiikalta, huoltotoiminnalta ja kehittyvältä tekniikalta vaaditaan yhä enemmän. Kaikki nämä edellyttävät korkeaa osaamista ja voisi kuvitella, että juuri Helsingin metropolilla olisi kiinnostusta pysyä tämän kehityksen kärjessä.

Mikä olisikaan luontevampaa kuin solmia aidosti innovatiivisia yhteyksiä Malmin ja lähellä olevien oppilaitosten, tutkimuskeskusten ja liikeyritysten kesken?

Palaan vielä alkuun ja Mika Waltarin sanoihin. "Muitakin lentokenttiä koeteltua voi todeta, ettei meidän tarvitse millään tavoin sitä hävetä". Tällä hetkellä tämä häpeämisen aika vielä jatkuu. Helsingin kaupungin virallisesta matkailijan oppaasta (2008) tai kaupallisista opaskirjoista Malmin lentoaseman tietoja saa turhaan hakea. Siitäkin huolimatta, että ilmailuhistoria kiinnostaa maailmalla yhä suurempia joukkoja ja Malmin kohdalla on kyse poikkeuksellisen mielenkiintoisesta kulttuurikohteesta.

Mutta muutos on tulossa, ja se on jo alkanut.

Kiitän teitä kaikkia, jotka olette olleet osaltanne olleet mukana tukemassa Malmin lentoaseman säilymistä alkuperäisessä käytössä. Ilman aktiivisia käyttäjiä ja puolestapuhujia tilanne olisi varmasti ollut toinen. Alunperinhän kentän toiminnan piti lakata jo kaksi vuotta sitten. Näin ei kuitenkaan käynyt. Ilman kentän aktiivisia puolustajia ei Hopealinnun ikkunoista aukenisi näkymää, jota tänä iltana voimme ihailla. Kiitotien ja rullausvalojen sijasta näkisimme suuren rakennustyömaan, jossa kymmenien koneiden voimalla iskettäisiin betonipaalua Tattarisuon upottavaan turve- ja savipohjaan.

Haluankin vielä kerran toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi ja ehdotan maljaa alkuperäiselle Helsingin lentoasemalle. Ja mikäli tästä joukosta riippuu, näitä maljoja kohotetaan myös kymmenen vuoden päästä 80-vuotisjuhlissa – ellei jo sitäkin aikaisemmin.

Raine Haikarainen
Malmin lentoaseman ystävät ry
puheenjohtaja