Raimo Ilaskivi, Ilta-Sanomat 8.12.2004
Päättäjät vainoavat Malmin lentokenttää
Malmin lentokenttäsopimuksen irtisanomisen ajoitus heti kunnallisvaalien jälkeen kertoo päätöksen arkaluonteisuudesta ja valmistelun salaperäisyydestä, mitä ei voi pitää avoimen kunnallisdemokratian pelisääntöjen mukaisena. Onhan vetoomuksen Malmin säilyttämisen puolesta allekirjoittanut peräti 26.000 kansalaista.
Irtisanomispäätökselle etsityt perustelut kentän muuttuneesta käytöstä vaikuttavat lähinnä saivartelulta. Vaikka liikenne onkin siirtynyt Helsinki-Vantaalle, Malmi palvelee mm. Medi-Heliä, rajavartiolaitosta, lentokoulutusta, harrasteilmailua ja lukuisia muita toimintoja, joille kuvittelisi kaupungin nykypäättäjien antavan edes jonkinlaista arvoa. Onhan kenttäkokonaisuus sitä paitsi listattu maailmalla 100 keskeisen historiallisen kohteen joukkoon ja Museovirasto on pitänyt sen suojelemista tärkeänä.
Malmin käyttö rakennusalueena on ongelmallista sen maaperän vuoksi. Alue on suota, kiitoradat kärsivät jatkuvista routavaurioista. Jotta suunnitellut asunnot eivät kokisi samaa kohtaloa halkeilevine seinineen, paalutus olisi ulotettava erittäin syvälle ja se maksaisi. Myöskään kentän maaperän myrkkyongelmista, joita on aiheutunut sota-aikana valuneista polttoaineista, ei ole esitetty julkisuuteen selvityksiä.
Oleellista asiassa on kaksi seikkaa. Ensinnäkään korvaavaa kenttäaluetta ei ole löydetty. Viimeksi osoitetulle on matkaa 100 kilometriä ja se olisikin lähinnä uusi Turun lähikenttä. Toiseksi päättäjät näyttävät heittäneen sivuun toistakymmentä vuotta sitten valtioneuvoston asettamana selvitysmiehenä tekemäni asuntopoliittisen maankäyttöselvityksen, jota tuolloin moitittiin liian suurisuuntaiseksi. Sen piiristä löytyy edelleen lukuisia käyttökelpoisia kohteita asuntotuotannon käyttöön.
Malmia vainoavien päättäjien kannattaisi myös tutkiskella, miten kolme vain kesäisin käytössä olevaa, kaupungin sisällä sijaitsevaa golfkenttää, maa-alueena pitkälti toistasataa hehtaaria, voitaisiin ottaa asuntotuotannon käyttöön ja kuinka järkevää on harrastaa kaupungissa sen peltomailla maanviljelyä. Nämähän ovat puhtaasti harkinnasta riippuvia vaihtoehtoja.
Mutta ehkäpä golfkenttien, joita Helsingin lähialueille syntyy "korvaavina golfkenttinä" pilvin pimein, suojelun selittääkin se, että liian moni kaupungin nykyisillä johtopaikoilla istuva kuuluu innokkaisiin golfin pelaajiin.
Raimo Ilaskivi
entinen ylipormestari
entinen pilotti