Malmilla 70 vuotta sitten: Marsalkka Mannerheim palasi Intiasta 2.4.1937

Uusi Suomi 3.4.1937

"Olisiko minun pitänyt tulla tiikerin nahka hartioilla!"

Jälleen kotona.
Jälleen kotona.

huudahti sotamarsalkka MANNERHEIM astuessaan Kalevasta lentokentälle.

Sotamarsalkka kotiutui eilen pitkältä Intian-matkaltaan.

Lentokapteeni Lihrillä oli eilen Kalevan lähtiessä tavanmukaiselle vuorolennolleen Suomeen mukanaan Intian-retkeltään palaava sotamarsalkka Mannerheim.

Kun ensimmäiset vastaanottajat saapuvat Helsingin lentokentälle ilmoittaa insinööri Ståhle: "Kone on vähän myöhässä ja on juuri lähtenyt Turusta. Sotamarsalkka on tutustunut Turun kenttään. Mutta sitä ei pidä panna lehteen."

Ei tietystikään.

Sillä aikaa kun kone tekee matkaa Turusta Helsinkiin, kerääntyy lentokentälle kirkkaaseen huhtikuun aurinkoon vastaanottaja toisensa jälkeen.

Sotamarsalkan lähimmistä omaisista ovat lentokentällä vapaaherratar Mannerheim, joka on Ruotsista vierailulla Helsingissä ja haluaa olla vastassa toivottamassa lankonsa tervetulleeksi kotiin, sisar vapaaherratar Gripenberg ja majuri Gripenberg sekä veljenpoika, kreivi Mannerheim.

Vastassa ovat myöskin monet sotamarsalkan vapaussodan päämajan jäsenistä ja hänen läheisistä ystävistään. Siinä seisovat ja tähyilevät kirkkaalle taivaalle teräslintua odotellen kenraalit Walden, Ignatius, Wetzer, Åkerman ja Oesch, ministeri Enckell, everstit Talvela, Taucher ja Airo, majuri Björkman ja kouluneuvos Mandelin. Vastaanottajien joukossa ovat myöskin poliisikomentaja Arajuuri, insinööri Ståhle ja lentokentän päällikkö, kapteeni von Willebrand.

- Kone on nyt Nummelassa ja on täällä viidessä minuutissa, ilmoittaa insinööri Ståhle käytyään kuulemassa hallintorakennuksessa uutisia.

Ja pian ilmestyy Kaleva taivaalle metsänrannan yläpuolelle. Vastaanottajat, jotka ovat seisoneet jonossa laskeutumispaikalle vievällä puusillalla, sillä kentällä virtaavat kevätpurot, alkavat marssia laskeutumispaikkaa kohti.

Moottorinsurina kuuluu jo selvästi. Sulavasti laskeutuu kone kiitoradalle, joka tummana nauhana loistaa hankien keskellä.

<strong>Sotamarsalkka Mannerheim saapui eilen</strong> Intian-matkaltaan lentoteitse Tukholman kautta kotimaahan. Lukuisille vastaanottajilleen Malmin lentoasemalla hän kertoi olevansa hyvin tyytyväinen matkaansa. Kuvassamme sotamarsalkka vilkkaassa keskustelussa kenraali Ignatiuksen kanssa, taaempana kenraali Walden, vasemmalla kenraali Oesch. (Helsingin Sanomat 3.4.1937)
Sotamarsalkka Mannerheim saapui eilen Intian-matkaltaan lentoteitse Tukholman kautta kotimaahan. Lukuisille vastaanottajilleen Malmin lentoasemalla hän kertoi olevansa hyvin tyytyväinen matkaansa. Kuvassamme sotamarsalkka vilkkaassa keskustelussa kenraali Ignatiuksen kanssa, taaempana kenraali Walden, vasemmalla kenraali Oesch. (Helsingin Sanomat 3.4.1937)

Moottorit pysähtyvät, ovi aukeaa. Ensimmäisenä tulee koneesta eräs herra, sitten tulee toinen herra ja niin astuvat sieltä yksitellen matkustajat. Mutta yhtä vielä odotetaan: sotamarsalkkaa.

Hän on jäänyt koneeseen keskustelemaan lentokapteeni Lihrin kanssa, kiittämään häntä mielenkiintoisesta ja ihanasta matkasta auringossa.

Nyt näkyy liikettä hytissä ja samassa astuu sotamarsalkka portaille ainoina matkavarusteinaan keppi kädessä ja paksu keltareunainen kirja kainalossa. Ja hän tulee Intiasta saakka oltuaan poissa kuukausia.

Vastaanottajat saavat nyt tilaisuuden todeta, että Uuden Suomen kirjeenvaihtaja on ollut oikeassa tiedoittaessaan sotamarsalkan tulosta Parisiin. Todellakin, sotamarsalkka oli päivettynyt, joustava ja nuortunut.

Hän astuu ketterästi portaat alas ja luo syrjäsilmäyksen moniin valokuvaajiin, joista toiset housujaan säälimättä ovat kyykistyneet märkään maahan. Silmäys on lyhyt, mutta puhuva.

- Tervetuloa!

Vapaaherratar Mannerheim ja vapaaherratar Gripenberg puristavat ensimmäisinä kaukaa tulleen kättä.

Ja sitten sotamarsalkka tervehtii ystäviään. Hän aloittaa kenraali Ignatiuksesta, joka sydämellisesti lausuu hänet tervetulleeksi ja kysyy ammuttujen tiikerien lukumäärää. Niitä kuuluu olevan neljä ja joukossa on ollut eräs harvinaisen suurikin. Mitä muuta voi tiikerimetsästäjä toivoakaan.